Charlie Sheen tekemässä radikaalin muutoksen – fanit ihmeissään

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Miehen puolikkaat -hittisarjasta potkut saanut Charlie Sheen on tehnyt paluun uuden komediasarjansa myötä. Anger Management -televisiosarjan päätähdeksi kiinnitetty Sheen palasi ruutuun 28. kesäkuuta, kun hänen uuden sarjansa ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa.

Nyt 46-vuotiaan tähtinäyttelijän kerrotaan saaneen tarpeekseen sosiaalisesta mediasta. Mies aikoo hylätä lähes 8 miljoonaa Twitter-seuraajaansa ja sulkea mikrobloginsa ikuisiksi ajoiksi. Lähteet paljastavat TMZ-sivustolle, että tähden Twitter-tilin sulkeminen häämöttää vain päivien tai jopa tuntien päässä.

Koomikko haluaa poistua sosiaalisesta mediasta, koska ei koe saavansa verkostoitumisesta mitään hyötyä. Charlie Sheen perusti Twitter-tilinsä vuoden 2011 maaliskuussa ennen erottamista Miehen puolikkaat -sarjasta. Hän saikin 48 tunnin sisällä yli miljoona seuraajaa.

Charlie Sheenin tuore Anger Management -televisiosarja perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja on osoittautunut jo ensimmäisen jakson katsojalukujen perusteella menestykseksi, sillä se nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi. Sarjassa nähdään myös muun muuassa Selma Blair ja Shawnee Smith.