Haastattelussa Olavi Uusivirta

Haastattelut · Anna Poikkimäki

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest on parhaillaan käynnissä Tampereella. Juhlimaan saapunutta festarikansaa lämmittelivät keskiviikko-iltana muun muassa Olavi Uusivirran, PMMP:n ja Haloo Helsinki! -yhtyeen keikat.

Stara tapasi Pakkahuoneella Olavi Uusivirran, jolla oli jo takanaan melkoinen keikkakiertue. Sielukas artisti suostui kuitenkin kertomaan muun muassa mistä aineksista koostuu intellektuellin miehen kesä.

– Nyt on ollut aika kiireinen viikko takana. Perjantaina lähdin Stadista, ja olen samalla reissulla vieläkin, tunnustaa Olavi Uusivirta energisen keikkansa jälkeen keikkapaikan backstagella.

Mies nähtiin äskettäin keikalla myös Ruisrockissa ja Hangossa. Sieltä popparin matka jatkui pariksi päiväksi Müncheniin, jossa hän treenasi monologia Helsingin juhlaviikoille. Uusivirta saapui Tammerfesteille suoraan Saksasta, ja reissaaminen jatkuu tämänkin etapin jälkeen Joensuuhun sekä Seinäjoelle.

– Kun katson tuota matkalaukkua, niin alkaa olla kohtuullisen vähissä nuo puhtaat alusvaatteet. Mutta ehkä täältä löytyy joku, joka haluaa pestä ne, vinkkaa mies pilke silmäkulmassa.

”Se on vähän sellainen luomulevy”

28-vuotiaan muusikon keikkailu jatkuu pitkälle syksyyn. Hän kertoo elävänsä päivä kerrallaan, vaikka odotuksissa siintääkin jo joitakin kesäjuhlia. Eniten runopoikamainen suklaasilmä kertoo odottavansa tiivistunnelmaista kyläjuhlaa Mallusjoella.

– Minua innostaa Mallusjoen takinkääntöviikko Orimattilan lähellä, joka on yksi parhaista kyläjuhlista. Olin siellä neljä vuotta sitten juhlimassa 25-vuotissynttäreitäni ja mulla oli samalla keikka. Mulla on ollutkin melkein jokaisena synttäripäivänä keikka, huomaa Uusivirta kesken haastattelun.

Mies nähdään tänäkin kesänä 29-vuotissyntymäpäiviensä aikana festaritunnelmissa, kun hän valloittaa Harjavallassa 28. heinäkuuta Karma Rock -festivaalin lavan. Juhliminen hoituu mutkattomasti työn ohessa, kun mukaan kutsuu hyviä ystäviä.

Olavi Uusivirran viides studioalbumi Elvis istuu oikealla julkaistiin maaliskuussa, ja levyn kappaleita on jo ehditty testata keikkakansaan.

– Levy eroaa varsinkin kahdesta aikaisemmasta albumista. Se on vähän sellainen luomulevy verrattuna Preeria ja Minä olen hullu -albumeihin, joissa on jonkinlaista analogisyntetisaattoria ja uusromanttista uuden aallon twistiä. Nyt ollaan heitetty sivuun synat ja otettu tilalle vähän vaskipuhaltimia, joita kuultiin viimeksi Ruisrockissa.

Näyttelijänäkin tunnetun muusikon uusin albumi sisältää akustisia instrumentteja. Uusivirta debytoi levyllä studiopianistina ja soitti pianoa Elvis istuu oikealla -nimikkokappaleella. Artisti kuvaa kokemusta jännittäväksi, ja paljastaa samaan hengenvetoon suosikkikappaleensa uudelta albumilta.

– Reeperbahn tuntui jo biisiä tehdessä sellaiselta poreilevalta ja hersyilevältä. Kappale polveilee mukavasti, joten se on oma suosikkini.

Mies kertoi yllättyneensä fanien kappaletoiveista, joita hän saa keikoilla. Yleisön mieltä ovat kutkuttaneet muun muassa uuden levyn kappaleet Juoksepoistyttö ja romanttinen valssi Kaiken jälkeen olet kaunis. Jälkimmäisestä valmistui juuri musiikkivideo, mikä selittänee kappaleen menestystä.

– Joskus toivotaan myös ennalta-arvaamattomia biisejä, joita ei ole julkaistu lainkaan. Soitan Tuulen tiellä -kappaletta akustisilla keikoilla. Tänäänkin, kun vedimme encoren, joku huusi sitä biisiä. Se oli erikoista, kertoi Uusivirta.

”Olen ensisijaisesti savusaunoja”

20-vuotiaana musiikillisen uransa aloittanut herrasmies on ehtinyt Nuoruustango-debyyttialbumin jälkeen puuhata yhtä sun toista. Uusivirran kasvot ovat tulleet tutuksi teatterin lavalta, elokuvista, keikoilta ja musiikkivideoilta, joiden lisäksi hänen ääntään kuullaan säännöllisesti Yleisradio Radio Suomen Taustapeilin Pyöreä pöytä -ohjelmassa. Miten artisti itse määrittelee itsensä?

– Olen ensisijaisesti savusaunoja. Jos nyt ajatellaan kitaran rämpyttämistä, biisien rustaamista ja naaman vääntämistä, niin nämä asiat tulevat mun elämässäni jossain sijoilla 38 – 43. Siinä edellä on sellaisia oikeasti tähdellisiä asioita.

Miehelle elämän prioriteetit eivät ole maineessa ja kuuluisuudessa, vaan elämän hienoissa hetkissä ja yksinkertaisissa nautinnoissa. Uusivirta heittäytyy suorastaan runolliseksi kuvatessaan erästä intohimoaan. Taitavin sanakääntein hän yhdistelee kuulijan mielessä saunomisen ja vinyylilevyjen maailman.

– Savusauna, se on prioriteetti. Ja sitten siinä yhteydessä sellainen vihreästä puikosta nautittu keskiolut. Ei missään nimessä nelosolut, vaan sopivan kylmä, vihreällä etiketillä varusteltu 4,7-volttinen olut. Sellainen yhdistelmä on kuin vinyylilevyt – analoginen ja esteettinen kokemus. Kun ostat vinyylilevyn ja näet, miten neula osuu siihen uraan, tapahtuu ihme.

Uusivirta on onnistunut luomaan itselleen kiitellyn elokuvauran. Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Keisarikunta, Ganes, Ralliraita ja Härmä. Artisti vilahtaa myös myöhemmin valkokankaille saapuvassa Miss Farkku-Suomi -elokuvassa.

– Se oli hieno projekti. Mulla ei ollut kovin montaa kuvauspäivää siinä. Näyttelin päähenkilön Välden Torttu-yhtyeen rumpalia. Tutustuin hienoihin ihmisiin, kuten esimerkiksi Mikko Neuvoseen, joka on tämän hetken karismaattisin nuori näyttelijä.

Vuosi 2012 on artistille musiikkipainotteinen, ja Uusivirta kertookin näyttelijäntyön jääneen tänä vuonna vähemmälle. Miestä nähdään kuitenkin Jari Halosen ohjaamassa Kalevala-elokuvassa, jossa hän näyttelee Kullervon roolin. Elokuvan kuvaukset on jo lopetettu ja sen jälkityöt ovat parhaillaan käynnissä.

– Näyttelen Kullervoa, ja kaikki tietävät millainen hahmo se on. Se on aika katkera jäbä, ja myös myyttinen perisuomalainen hahmo, joka elää tässä päivässä. Me saadaan joka päivä lukea iltapäivälehtien lööpeistä tämän hetken Kullervojen edesottamuksista, joihin liittyy ylilyöntejä, verenvuodatusta ja suuria, hallitsemattomia tunteita.

”Tuli fiilis, että vi**u mä lopetan nää hommat”

Monitaituri on hellinyt yleisöä eri alojen osaamisellaan jo lähes kymmenen vuoden ajan. Uusivirta katsoo kuitenkin edelleen ylöspäin monia edeltäjiään, jotka ovat taivaltaneet taiteentekijän kivikkoista polkua. Viimeksi miestä sykähdytti Kauko Röyhkän ja Nartun keikka Ruisrockissa.

– Kyllä se Kauko on tehnyt tätä hommaa parikymmentä vuotta pitempään, mähän olen vasta ihan alussa. En ole vielä esimerkiksi ohjannut yhtään oopperaa, enkä ole tehnyt omia elokuvia. On tässä kaikenlaista edessä ja musiikkiakin vielä teen.

Viime vuodet ovat antaneet taiteilijalle ymmärrystä ammatistaan. Kokemusten myötä miehelle on tullut hiljalleen tunne siitä, että oma sävel on löytynyt. Näin Uusivirta määrittelee asian ytimen.

– Siinä on kysymys jonkinlaisen rehellisyyden tason tavoittamisesta. Olin katsomassa Kovasikajuttu-dokumenttia, joka kertoo Pertti Kurikan Nimipäivät -orkesterista. Elokuvaa katsoessani tuli fiilis, että vi**u mä lopetan nää hommat. Tuntui siltä, etten koskaan pysty saavuttamaan samaa välittömyyden tuntua kuin niillä tyypeillä siinä filmissä.

Parasta Uusivirran mielestä on, kun liika analysointi jätetään pois ja asioiden annetaan tulla ulos sellaisenaan. Mies tunnustaakin Staralle haastattelun lopuksi, että tässä asiassa hänellä on edelleen artistina kehittymisen varaa. Yleisöllä ei kuitenkaan ollut popparin keikasta valitettavaa Pakkahuoneella, sillä Uusivirta sai festarikansan villiksi tinkimättömillä tulkinnoillaan. Jakoipa mies vielä energisen keikan jälkeen uskollisimmille ihailijoilleen nimikirjoituksia, jotka herättivät faneissa taattuja sydämentykytyksiä.

Anna Poikkimäki

Tammerfest