Klassikkoleffan tähti kuoli 67-vuotiaana

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kuluneen kuukauden aikana Hollywoodista on saatu kuulla valitettavan usein suru-uutisia elokuva-alan ammattilaisten poismenoista. Nyt Hollywood on jälleen menettänyt yhden tähdistään, sillä näyttelijä Morgan Paullin kerrotaan menehtyneen tiistaina.

Tähden kuolinsyytä ei ole vielä julkistettu, mutta 67-vuotiaalla Paullilla diagnosoitiin vatsasyöpä aiemmin tänä vuonna, uutisoi Contact Music -sivusto. Veteraaninäyttelijä muistetaan erityisesti Holden-hahmon osasta ohjaaja Ridley Scottin Blade Runner -kulttielokuvassa. Mies pääsi aikoinaan ohjaajan suosioon elokuvan kuvauksissa ehdotettuaan Daryl Hannahia elokuvaan Harrison Fordin rakkauden kohteeksi.

Paull saavutti aluksi menestystä Broadwaylla vakavasti otettavana teatterinäyttelijänä. 1970-luvulla hän sai ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvasta Panssarikenraali Patton. Mies esiintyi uransa aikana muun muassa elokuvissa Cahill – Lännen sheriffi ja Pää kylmänä. Häntä on nähty myös televisiossa Waltonin perhe, Gunsmoke ja McCloud -tv-sarjoissa. Mies saavutti mainetta Hollywoodissa lisäksi kykyjenetsijänä.