Ronaldo esitteli suloisen pienokaisensa huvijahdilla

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Portugalin maajoukkueessa ja Real Madridissa pelaava futistähti Cristiano Ronaldo yllätti kaksi vuotta sitten, kun hän kertoi saattaneensa aluilleen esikoispoikansa tuntemattoman naisen kanssa yhden illan jutun aikana. Sittemmin jalkapalloilijan kerrottiin ostaneen lapsen huoltajuuden 20-vuotiaalta opiskelijatytöltä.

Nyt 27-vuotias Cristiano Ronaldo kuvattiin nautiskelemassa luksuslomasta St. Tropezin maisemissa tyttöystävänsä Irina Shaykin ja poikansa Cristiano Ronaldo Jr:n kanssa. Miljoonien naisten päiväunien kohde nähdään kuvissa muun muuassa syleilemässä poikaansa.

Pariskunta vietti aikaa ystäviensä kanssa muun muuassa vuokratulla ökyjahdilla. Futarin alusvaatemallina työskentelevä Irina Shayk rusketti hoikkaa vartaloaan oransseissa bikineissä. Rakastunut pari ikuistettiin yhteiskuviin, jossa he makoilevat luksusjahdin kannella.

Cristiano Ronaldo on viihtynyt aiemminkin mallikaunottarien kanssa, sillä hän on seurustellut muun muuassa Alice Goodwinin ja Gemma Atkinsonin kanssa. Nykyisen tyttöystävänsä kanssa futistähti on seurustellut jo parin vuoden ajan. Jalkapalloilijan Katie-sisko kertoi taannoin The Sun -lehdelle, että Ronaldon lapsen brittiläinen äiti on kuollut.