Paula Koivuniemi Staralle: ”Miehiä tulee ja miehiä menee!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkilaulaja Paula Koivuniemi julkaisi ensimmäisen albuminsa jo vuonna 1975. Sittemmin lukuisilla hiteillä listojen kärkisijoilla komeillut laulajatähti kiertää edelleen aktiivisesti keikoilla ja hänet nähtiin taannoin esiintymässä jopa Provinssirockissa.

Viikonloppuna Stara tapasi Paula Koivuniemen Karjurock-tapahtumassa. Koivuniemellä on aikamoinen matka takana, ja luonnollisesti pitkän uran aikana on tapahtunut myös jonkin verran muutoksia.

– Ehkä mä oon aikuistunut jollain tavalla. Hyvin vähäsen. Lähdin liikkeelle ujona maalaistyttönä ja se ujous on tavallaan vieläkin säilynyt, mutta itsevarmuutta tottakai on tullut ja intuitio ihmistuntemukseen kasvanut, Paula Koivuniemi totesi Staralle.

Suurin osa suomalaisista tunnistaa Paula Koivuniemen, jos hän tulee kadulla vastaan. Julkisuus ei kuitenkaan ahdista suosikkilaulajaa.

– Ei se ahdista! Mähän rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tuntuu välillä, että jokainen vastaantulija tulee sanomaan, että ihania biisejä sulla tai sä olit niin hyvä siinä Voicessa. Mikäs tässä on olla. Mä oon kyllä todella sinut julkisuuden kanssa, Paula Koivuniemi totesi Staralle määrätietoisesti.

Paula Koivuniemi tunnetaan joissain piireissä myös ”superpuumanaisena”. Hänen korviinsa nimitys ei kuitenkaan ollut vielä kantautunut.

– Oho! Tota mä en oo kyllä tiennytkään, en mä osaa kyllä tota kommentoida, miehiä tulee ja miehiä menee, Koivuniemi toteaa punastellen.