Näyttelijätär valehteli laihdutusmainoksessa? Haastettiin oikeuteen

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Näyttelijätär Kirstie Alley on jo vuosia taistellut liikakiloja vastaan. Jojoilevan painonsa kanssa kamppaillut tähti on suurimmillaan painanut yli sata kiloa. Vuonna 2006 tähti oli hoikassa kunnossa, mutta vain hetken aikaa. Tänä vuonna Alley on pudottanut painoaan peräti 45 kiloa.

Nyt 60-vuotias näyttelijätär on kuitenkin joutunut yllättävään ongelmatilanteeseen ihailtavan painonpudotuksensa johdosta. Marina Abramyan -niminen amerikkalaisnainen on nimittäin haastanut näyttelijättären oikeuteen, sillä hänen mielestään Alley valehteli tavasta, jolla hän kilonsa karisti, TMZ-sivusto kertoo. Näyttelijätär on Organic Liaison -nimisen laihdutustuotteen mainoskasvo.

Kimpaantuneen Ambramyan mielestä Alley kuitenkin laihdutti varttaan Organic Liaisonin sijaan tanssimalla Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yhdysvaltalaisversiossa. Nainen onkin pettynyt näyttelijättären mainostamaan laihdutustuotteeseen, joka Abramyan mukaan koostuu pelkästään kalsiumista ja kuiduista. Organic Liaisoniin pettynyt kuluttaja on siis päättänyt viedä 45 kilogrammaa laihduttaneen Alleyn oikeuteen valehtelemisesta. Abramyan vaatii näyttelijättäreltä rahallisia korvauksia.

Näyttävästi hoikistunut Kristie Alley on näytellyt muun muassa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa julkaistuissa Hei, kuka puhuu -elokuvissa John Travoltan kanssa. Näyttelijätär on myös tähdittänyt Suomessakin nähtyä televisiosarjaa Veronican salaisuudet. Alley on saanut oman tähtensä Hollywood Walk of Famelle.