Hilary Duff lihavuuskohustaan: ”Sanokaa päin naamaa!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suositusta Lizzie McGuire -teinisarjasta aikoinaan julkisuuteen ponnahtanut Hilary Duff on ehtinyt nuoreen ikäänsä nähden luoda jo monipuolisen uran viihteen saralla. Uraansa näyttelemisestä ja laulamisesta kirjallisuuden pariin laajentanut 24-vuotias tähti synnytti aiemmin tänä vuonna Luca Cruz -nimisen esikoispoikansa.

Synnytyksen jälkeen media on seurannut tiiviiseen tahtiin julkkistähden painonpudotuksen onnistumista. Hilary Duff ikuistettiin äskettäin bikinikuviin, joissa neitokaisen raskauden jälkeiset muodot paljastuivat koko maailmalle. Nyt kaunotar on kommentoinut itse otosten herättämää läskikohua, ja puolustaa kovin sanoin vartaloaan.

– En välitä siitä, mitä ihmiset sanovat. Sanokaa se suoraan päin naamaa! Näin tämä juttu menee useimmilla naisilla – paino ei putoa pois yhdessä yössä, kertoo Hilary Duff In Touch -lehdelle.

Duff kertoo harrastaneensa liikuntaa pari kertaa viikossa. Rauhalliseen tahtiin kilojaan pudottanut nainen sanoo, ettei aio ottaa stressiä laihduttamisesta, vaikka kuulisikin kommentteja muuttuneesta kehostaan. Nainen ylistääkin aviomiestään Mike Comrieta, joka näkee vaimonsa kauniina myös muutaman liikakilon kanssa.

Hilary Duff on seurustellut muun muuassa poptähti Aaron Carterin kanssa. Parin on-off-suhdetta seurattiin aikanaan tiiviisti viihdelehdissä. Näyttelijätär ajautui välirikkoon kollegansa Lindsay Lohanin kanssa, koska molemmat olivat ihastuneita Carteriin. 16-vuotiaana Duff alkoi deittailemaan Good Charlotte -yhtyeen laulajan Joel Maddenin kanssa. Hän löysi tosirakkauden NHL-pelaaja Mike Comrien kanssa viisi vuotta sitten, ja pariskunta on ollut naimisissa jo kahden vuoden ajan.