Näin Angelina Jolie on muuttunut 20 vuodessa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen näyttelijätär Angelina Jolie kuuluu Hollywoodin halutuimpiin naistähtiin. 37-vuotias viettelijätär suunnittelee parhaillaan avioliittoa pitkäaikaisen kumppaninsa Brad Pittin kanssa.

Nyt verkossa on levinnyt valokuvaotosten sarja, josta näkyy miten miljoonien miesten ihannoima neitokainen on muuttunut vuodesta 1989 tähän päivään saakka. Jolien kasvot näyttävät hieman kaventuneen aikuistumisen myötä. Otosten perusteella voisikin sanoa, että mallina uransa aloittaneen tähden piirteet tuntuvat vain jalostuvan iän myötä. Katso kuvat tästä.

Mutruhuulinen kaunotar herättää aika ajoin paparazzien huomion persoonallisella ulkonäöllään, ja aiheuttipa naisen oikea jalkakin taannoin selkkauksen Oscar-juhlien punaisella matolla. Äskettäin tähden kerrottiin haluavan tulevan Fifty Shades of Grey -kohuelokuvan pääosaan.