Lady Gaga julkaisi nakukuvansa – tämäkö merkki romanssista?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Viime aikoina hän on kahinoinut julkisuudessa kollegansa Madonnan kanssa sekä riidellyt leluyhtiön kanssa näköisnukestaan.

Nyt julkkiskaunotar on erään otoksen perusteella viettänyt romanttista aikaa entisen poikaystävänsä Taylor Kinneyn kanssa. Poppari julkaisi Little Monsters -sivustollaan faneilleen otoksen, jossa hän uiskentelee alasti ex-komistuksensa käsivarsilla. Pariskunta on uppoutunut otoksessa intiimiin suudelmaan, joten heidän väliensä voidaan uskoa lähentyneen melkoisesti taannoisesta erosta.

Kuva: Little Monsters, Lady Gaga

26-vuotiaasta tähdestä tuli taannoin Twitter-blogipalvelun seuratuin henkilö. Laulajattaresta tuli ensimmäinen käyttäjä, jolla on yli 25 miljoonaa seuraajaa. Lady Gagan taakse jäi viimein myös teinilaulaja Justin Bieber, joka on sittemmin jo ylittänyt 25 miljoonan rajapyykin. Kolmanneksi seuratuin Lady Gagan ja Justin Bieberin jälkeen on laulajatar Katy Perry.