David Duchovny kiistää väitteet Salaiset kansiot -romanssista

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen X-Files, eli Salaiset kansiot, oli yksi 1990-luvun suosituimmista televisiosarjoista. Sarjan agentteja, Fox Mulderia ja Dana Scullya, esittävät näyttelijät David Duchovny ja Gillian Anderson nousivat sarjan myötä suuriksi tähdiksi.

Takavuosina parin suhde herätti romanssitoiveita faneissa, ja aivan äskettäin näytti siltä, että nuo toiveet kävivät toteen. Nyt David Duchovny on kuitenkin kieltänyt seurustelevansa entisen vastanäyttelijänsä Gillian Andersonin kanssa. Pariskunnan uutisoitiin asuvan saman katon alla, mutta seksiaddiktiosta kärsivän miestähden edustajan mukaan huhut ovat perättömiä.

Anderson ja Duchovny näyttelivät X-Files -televisiosarjassa yhdessä vuosien 1993 ja 2002 välillä, ja he esiintyivät myös sarjan elokuvaversiossa vuonna 2008. Parin romanssista kohistiin heidän välisensä ilmeisen vetovoimansa vuoksi jo kuvausten aikaan. Näyttelijän edustaja kertoo parin olevan kuitenkin edelleen vain läheisiä ystäviä, uutisoi Celebuzz-sivusto.

Gillian Andersonin kerrottiin vastikään eronneen pitkäaikaisesta kumppanistaan, Mark Griffithsistä, kuuden vuoden suhteen jälkeen. Sinkkumiehenä elelevä David Duchovny taas jäi taannoin kiinni lukuisista pettämisistä, jotka lopulta johtivat toiseen avioeroon näyttelijävaimosta Tea Leonista. Pariskunnalla on kaksi lasta. Erouutisen aikoihin Duchovny kertoi myös yrittäneensä vähentää seksin määrää Californication-sarjassaan.