Brigitte Nielsen poltti kätensä sammuttuaan aurinkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toimintaelokuvien tähtenä 1980-luvun puolivälissä tunnetuksi tullut näyttelijäkaunotar Brigitte Nielsen lähentelee iältään jo viittäkymmentä, mutta on yhä edelleen tyrmäävä ilmestys. Neitokainen kuvattiin viime viikonloppuna örveltämässä juovuspäissään puistossa.

Asiasta syntyneen kohun myötä Brigitte Nielsen lähetti faneilleen viestin.

– Voin ymmärtää miksi jotkut huolestuivat, mutta voin vakuuttaa kaikille ettei syytä huoleen ole. Olen vain työskennellyt viime aikoina niin paljon, että välillä täytyy purkaa paineita, Brigitte Nielsen kommentoi Radar Online -sivustolle.

Nyt näyttelijätär on kuvattu varsin raikkaan oloisena kävelyttämässä koiriaan. Kuvista selvisi, että Nielsen oli polttanut auringossa kätensä sammuttuaan auringonpaisteeseen puistossa.

49-vuotias tanskalaissyntyinen Brigitte Nielsen on aikaisemmin kamppaillut alkoholiongelman kanssa, ja tämä oli mukana Celebrity Rehab -sarjassa, jossa seurattiin Hollywood-tähtien elämää vieroitushoidossa. Tähti tuli aikoinaan tunnetuksi Rocky IV -elokuvasta. Ura jatkui sittemmin lukuisilla elokuvilla, mutta a-sarjan tähdeksi Nielsen ei koskaan noussut. Hän avioitui Rocky-elokuvien päätähden Sylvester Stallonen kanssa, mutta avioliitto päättyi lopulta eroon.