Mitä ihmettä Yle Areenalla tapahtuu – hakkeroitu vai mainostempaus?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradion verkkopalvelu Yle Areena on saanut kansalaisten keskuudessa suuren suosion ja sillä on paljon käyttäjiä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tällä hetkellä palvelussa tapahtuu kuitenkin kummia.

Yle Areenan etusivulla jokaisessa videoikkunassa on nimittäin sama suttuinen kuva ja kaikki kuvat linkittävät samaan mystiseen videoon. YleX teki aiheesta aiemmin illalla jutun, mutta se kuitenkin poistettiin verkosta nopeasti. Tilannetta ihmetellään parhaillaan verkossa, jossa innokkaimmat ovat jo ehtineet syyttää tapauksesta hakkereita – kuten myös molemmat iltapäivälehdet.

Kuva. Yle Areena

Yle Areenalla nähtävässä videossa nähdään kuitenkin vilaukselta verkko-osoite TheSpiral.eu, joka viittaa Staran tietojen mukaan 21. elokuuta käynnistyvään viisiosaiseen The Spiral -televisiosarjaan, jonka suomalaistähtenä nähdään Tommi Korpela. Sarjan trailerin voi katsoa alta. Kyseessä näyttää siis olevan ennalta suunniteltu mainostempaus, mutta Yleisradiolle harvinaisen rohkea ja näyttävä.

Hieman yllättäen Yleisradion sissimarkkinointi upposi sellaisenaan molempiin iltapäivälehtiin, sillä sekä Iltalehti että Ilta-Sanomat ovat julkaisseet verkkosivuillaan uutiset Ylen sivuston hakkeroinnista.

Katso The Spiral -traileri tästä: