Sofia Vergara paljasti: ”Ilman rintaliivejä en olisi mukava näky”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolumbialaissyntyinen malli-näyttelijä Sofia Vergara on tähdittänyt lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja. Viime aikoina Sofia on menestynyt malliuran lisäksi upeasti myös televisiossa ja hänet on äänestetty yhdeksi seksikkäimmäksi tähdeksi Hollywoodissa.

Taannoisesta erostaan jo yli päässyt kaunotar kertoo nyt elämästään Allure-lehden avoimessa haastattelussa. Siinä hän paljastaa olevansa ylpeä suuresta povestaan, vaikka sillä onkin myös haittapuolensa.

– En voi tehdä mitään ilman rintaliivejä. Se ei olisi mukava näky. En pelkää, että rintani pienenevät, mutta en pidä siitä, että takapuoleni pienenee. Jos sinulla ei ole Latinalaisessa Amerikassa suurta peppua, et ole mitään, Sofia kertoi.

Sofia Vergara tunnetaan mallina ja näyttelijänä. Hänet on nähty yli kymmenessä elokuvassa ja televisiosarjassa sekä Broadwayn teatterilavalla. Sofia löydettiin malliuralle uimarannalta ja 17-vuotiaana hän teki ensimmäisen televisiomainoksensa Pepsille. 20-vuotiaana esikoisensa synnyttäneen Sofian televisiosarja Modern Family voitti taannoin Emmy-palkinnon. Baywatch-sarjassa jo 90-luvulla vilahtanut muodokas kaunotar sijoittui taannoin kolmanneksi AskMen-julkaisun maailman halutuimpien naisten listalla.