Koulun priimus kiroili juhlapuheessa – menetti diplominsa!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Koulun juhlatilaisuuksissa kuullaan yleensä oppilaiden puheita, joissa koululaiset muun muuassa kertovat lukuvuoden tapahtumista. Nyt erään lukiolaistytön uutisoidaan menettäneen huikean tilaisuuden kielenkäyttönsä takia.

Oklahoman Prague-lukiosta valmistunut Kaitlin Nootbaar piti äskettäin puheen koulunsa juhlatilaisuudessa. Priimukseksi nimetyn teinitytön puhe oli yleisön mielestä onnistunut, sillä Kaitlin sai puheellaan aikaan aplodeja ja yhteisnaurua katsojien ja kuulijoiden keskuudessa.

Koulun rehtori oli kuitenkin eri mieltä puheen onnistumisesta. Mikrofoniin puhunut teinityttö nimittäin lipsautti vahingossa käsikirjoitetun puheensa aikana helvetti-kirosanan, jonka takia Kaitilin joutui vaikeuksiin. Tilaisuuden jälkeen rehtori kertoi tytön menettävän arvokkaan diplominsa, ellei hän kirjoita pahoittelukirjettä tapahtuneesta koulun johtokunnalle.

– Tyttöni on tehnyt niin paljon töitä saavuttaakseen tuloksensa. Hän ei tehnyt mitään väärää, tytön David-isä kertoi kfor-sivustolle.

Tytön isän mukaan hänen lapsensa ei aio pahoitella kiroiluaan. David Nootbaarin mielestä hänen tyttärensä on ansainnut diplominsa, sillä Kaitlin on saanut neljän vuoden ajan pelkkiä kymppejä koulun kokeista ja testeistä. Lukion rehtori ei ole kommentoinut tapahtunutta medialle.