Nicole Kidman riisui – pakarat paljaana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippusuosittu australialaisnäyttelijä Nicole Kidman tunnetaan kuvankauniina ja hoikkana kaunottarena, joka on aikaisemmin parhaansa mukaan vältellyt nakukohtausten tekemistä.

Hiljattain tähti kuitenkin kertoi muuttaneensa kantaansa ja että nykyään hän tekee mielellään alastonkohtauksia elokuvissa. Tähti onkin aiheuttanut jo etukäteen kohua tulevan The Paperboy -elokuvan rohkeiden kohtausten vuoksi.

Nyt 45-vuotias näyttelijätär osoittaa, ettei aika ole todellakaan jättänyt häntä taakseen. Kidman nähdään V-lehden tuoreen numeron kannessa ilman paitaa, vain vähän peittävä lyhyt hame päällään ja korkokengät jaloissaan. Sisäsivuilla vaaleakutrinen aussitähti nähdään poseeraamassa seksikkäissä alusvaatteissa.

Nicole Kidman muistetaan myös avioliitostaan Tom Cruisen kanssa. Pariskunta ei kuitenkaan saanut aikaan omaa jälkikasvua, mutta he adoptoivat kaksi lasta. Isabella on nykyään 18-vuotias ja Connor on myös jo 15-vuotias teinipoika. Hello!-julkaisu kertoo adoptiolasten asuvan kuitenkin Tom Cruisen luona ja se tekee Kidmanin onnettomaksi ja hiukan katkeraksi. Nuoret eivät nimittäin halunneet asua ollenkaan hänen ja Keith Urbanin kanssa.