Neljä pitbull-koiraa ja henkilöauto ottivat yhteen: Koirat voittivat – tässä tulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pitbull-koirat ovat aiheuttaneet hyökkäyksillään vuosien aikana lukemattomia kuolemantapauksia ja vaaratilanteita, joista osa on tapahtunut myös Suomessa. Britanniassa tappajakoirat aiotaan laittaa kuriin kovaotteisella lakimuutoksella.

Jatkossa koiran omistaja voi joutua Britanniassa lemmikkinsä edesottamuksista jopa kahdeksi vuodeksi vankilaan. Nyt näiden koirien vaarallisuudesta on saatu jälleen uusi esimerkki, jossa ei tällä kertaa onneksi menetetty henkiä. Banningissa Kaliforniassa asuva koiralauma huomasi, että Dodge-merkkisen auton sisällä oli pelokas kissa, ja ne päättivät päästä kissan luokse keinolla millä hyvänsä.

Neljä pitbull-koiraa teki mittavaa tuhoa autolle, sillä ne kirjaimellisesti repivät auton ulkoverhoilua palasiksi ja purivat jopa renkaan rikki. Tuhot nähdään nyt poliisin julkaisemissa valokuvissa. Kissa selvisi rytäkästä ehjänä, kun se oli piiloutunut auton rakenteisiin, Desert Sun uutisoi. Kaikeksi onneksi tuhoutunut auto oli koirien omistajan, joten hän sai eräällä tavalla ”maistaa omaa lääkettään”, eikä ulkopuolisten omaisuutta tuhoutunut välikohtauksessa.

PÄIVITYS klo 17.00:

Artikkelin sanamuotoja hieman kevennnetty.

Toimitus haluaa korostaa, että koirien käyttäytymisestä on aina vastuussa sen omistaja, ja että usein käytöshäiriöt johtuvat huonosta kasvatuksesta. Pitbull-koirien vaarallisuudesta on kuitenkin runsaasti näyttöä, joka osoittaa niiden olevan merkittävästi keskimääräistä vaarallisempia. Näiden tilastojen perusteella esimerkiksi Texasissa, Floridassa ja Ohiossa vaarallisten pitbullien kieltämiseksi on tehty myös lakialoitteita.

Vuosina 1979 – 1988 Yhdysvalloissa 101 kuolemaan johtaneesta koirahyökkäyksestä 42 tapausta, eli 41 prosenttia, oli pitbullien aiheuttamia. Vuosina 1989 – 1994 Yhdysvalloissa 84 kuolemaan johtaneesta koirahyökkäyksestä 24 kuolemantapausta, eli 29 prosenttia, oli pitbullien aiheuttamia. Vuonna 1991 Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen mukaan 94 prosenttia lapsiin kohdistuneista pitbullien iskuista oli provosoimattomia, kun muilla roduilla provosoimattomia oli keskimäärin 46 prosenttia tapauksista. Yhdysvalloissa Kentuckyssä vuosina 1991 – 2005 tapahtuneista 11 kuolemaan johtaneesta koirahyökkäyksestä viisi oli pitbullien aiheuttamia. Tilastoja lukiessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että monissa maissa termi pitbull on yleisnimitys useammalle samantyyppiselle koirarodulle.