Lady Gaga sivalsi Madonnaa Helsingissä – noteerattiin maailmalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpien poptähtien joukkoon lukeutuva Lady Gaga esiintyi alkuviikosta Suomessa kahteen kertaan. Laulajan Born This Way Ball -kiertue on ollut jättimenestys, ja Helsingissä hän pääsi sivaltamaan kollegaansa Madonnaa.

Sivallus on nyt ylittänyt uutiskynnyksen myös maailmalla, kun The Sun kertoi siitä. Madonna on laulanut keikoillaan Lady Gagan kappaletta Born This Way, joka on lähes suora kopio Madonnan klassikkohitistä. Helsingissä Lady Gaga iski takaisin vilauttelemalla verkkosukkahousuista takamustaan madonnamaisesti.

– En välitä v**tuakaan mitä ihmiset sanovat. Emme välitä v**tuakaan. Me tiedämme totuuden, Lady Gaga totesi.

Lisäksi Gaga köytti tanssijoitaan, kuten Madonna aikoinaan Like A Prayer -kappaleen videossa.

Konsertin aikana Lady Gagan yllä nähtiin jos minkälaisia asukokonaisuuksia, jotka saivat aikaan vau-elämyksiä futuristisuudellaan. Neitokainen peitteli aluksi upeaa vartaloaan valtavilla hatuilla ja mekko-yhdistelmillä, mutta keikan keskivaiheilla hän innostui esittelemään muun muuassa takamustaan sukkahousuissa ja mustissa pöksyissä.

– Näytän aivan huoralta kirkossa, nahkaliiviin ja tiaraan erään kappaleen ajaksi sonnustautunut Lady Gaga kommentoi.