Kovat paikat BB-talossa: Nyt murtui itkuun Janita

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon maanantai-iltana astellut BB-Janita on 19-vuotias Hyvinkäältä taloon saapunut tumma neitokainen, jonka siviilisääty on nykyisin ”kihloissa”. Lapsena Janita halusi palomieheksi tai astronautiksi. BB-Janita haaveilee julkisuudesta ja suuremmista rinnoista.

Muutaman päivän asuminen eristyksissä ”neljän seinän sisällä” ei ole tehnyt Janitalle ainakaan pelkästään hyvää. Eilen hän nimittäin murtui itkuun kuullessaan Kaija Koon kappaleen Vanhaa suolaa. Kyseessä oli Teijan toivekappale, joka toi esiin Janitan koti-ikävän. Hän purki sitä kyyneleisiin jonkin aikaa keittiön pöydän ääressä.

Aiemmin Janita kertoi asukkaille talon ulkopuolella odottavasta kihlatustaan.

– Mun kihlattu on tosi mustasukkainen ja mä toivon että tää vois vahvistaa meidän suhdetta. Nyt hän voi nähdä miten mä oon täällä. Tää ihminen on sellainen, että tiätkö ne tunteet on niin voimakkaat monella eri tavalla. Me jouduttiin eroamaan hetki sitten ja oltiin kolme päivää erossa. Se oli ihan tuskaa ja sit mä pääsin takas hänen luokseen, BB-Janita paljasti.