Shokkikäänne: BB-Milla ulos talosta!

Big Brother · Stara.fi

Suomen Big Brother vuosimallia 2012 on saamassa ensimmäisen yllätyskäänteensä, kun ensimmäinen asukas poistetaan yllättäen talosta jo muutaman päivän jälkeen. Kyseessä on huijariasukas, joka pantiin alunperinkin taloon aiheuttamaan hämmennystä asukkaiden keskuudessa.

BB-Millan salatehtävistä muilla asukkailla ei ole kuitenkaan tietoa, ja tehtävä on onnistunut hienosti. Kerroimme eilen kuinka Millan toiminta sai Iidan jopa oksentamaan. Asukkaat ovatkin Millan selän takana kritisoineet häntä tiukoin sanakääntein.

Nyt Millan urakka alkaa kuitenkin olla ohi, sillä ohjelman verkkosivujen mukaan hänet poistetaan tänään talosta. Nähtäväksi jää mitä muille asukkaille poistamisesta kerrotaan ja miten he siihen reagoivat. Todennäköisesti poistaminen aiheuttaa muissa asukkaissa järkytystä, varsinkin kun se tehdään ennen ensimmäistä häätöäänestystä.