Tässä on maailman masentavin lelu – älä osta ainakaan lahjaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Haluatko lemmikkilinnun, mutta et jaksa nähdä vaivaa sen eteen? Unohda virtuaalilemmikit. Perfect Polly on loistava leimmikin korvike, ja se muistuttaa aivan oikeaa papukaijaa. Tai niin ainakin tuotteen esittelyvideo väittää.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”papukaija” liikuttaa päätään ja päästelee lintumaisia ääniä. Mainos väittää Perfect Pollyn tarjoavan pitkäaikaista hupia koko perheelle, mutta ilmeisesti sen tekijöillä on hieman erilainen käsitys huvista kuin useimmilla muilla ihmisillä.

Kuva: YouTube

Epäselväksi jää myös, miksi taukoamatta ääntelevää papukaijaa suositellaan seuraksi esimerkiksi rauhallisiin lukuhetkiin. Tuote soveltunee lahjaksi esimerkiksi yksinäisille vanhuksille, joiden aika ja rahkeet eivät riitä oikeasta lemmikistä huolehtimiseen. Perfect Pollyn saa itselleen noin 12 euron hintaan.

– Se on ihan kuin oikea lintu, paitsi että se on halpaa muovia ja se näyttää kuin sillä olisi meneillään kohtaus, toteaa Youtube-käyttäjä Metermill videon kommenteissa.