R.I.P. hehkulamppu 1879 – 2012: Luonto kärsii muutoksesta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eräs teknologian merkittävimmistä aikakausista on tänään päättynyt Euroopassa. 1. syyskuuta astuu nimittäin voimaan EU-direktiivi, joka kieltää hehkulamppujen valmistuksen ja maahantuonnin.

Lisää hehkulamppuja ei siten enää saada myyntiin, joten nyt on viimeinen hetki hamstrata kodin lamppuvarastot täyteen. Tehokkaimmat hehkulamput katosivat myynnistä jo aiemmin, ja nyt kielto vie kaupoista myös alle 40 watin lamput.

Jatkossa hehkulamppujen tilalla tulee käyttää energiansäästölamppuja tai led-lappuja. Viime aikoina direktiivin hyödyt on kyseenalaistettu, sillä erityisesti Pohjoismaissa hehkulamppujen luovuttama energia on lämmittänyt tehokkaasti asuntoja. Siten energiansäästölamput voivat kuormittaa ympäristöä jopa hehkulamppuja enemmän.

– Hyöty saadaan irti, kun lämmitystä katsotaan tarkkaan. Nykyisillä lämmitysmuodoilla lamppujen vaihto voi olla vahingoksi, TKK:n sähkötekniikan professori Matti Lehtonen kertoi aiemmin Helsingin Sanomille.