Tänään tv:ssä: Anthony Bourdainin odotettu Suomi-jakso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi maailman tunnetuimmista televisiokokeista, Anthony Bourdain, käväisi taannoin Suomessa, jossa hän pääsi tutustumaan täkäläiseen ruokatarjoiluun. Monet suomalaiset ilmaisivat tuolloin ärtymyksensä siitä, että julkkistähdelle oli syötetty esimerkiksi niin sanottuja roiskeläppä-pizzoja ja muita herkkuja.

Tänään ohjelma esitetään viimein Suomen televisiossa. Se nähdään kello 20.00 alkaen Jim-kanavalla. Ohjelmassa julkkistähti nähdään ajamassa ralliautolla jäällä yhdessä rocktähti Sam Yaffan kanssa. Miehet nähdään myös esimerkiksi helsinkiläisessä Kokomo Tiki Barissa ja tuusulalaisessa Päämaja-baarissa, kupattavana Arlan saunassa sekä maistamassa Pöytäviinaa ja suomalaista Ron de Jeremy -rommia.

Lisäksi Kantosen perheen luona maistamassa perinteisiä suomalaisia herkkuja. Anthony Bourdain kävi Suomen makumatkallaan luksusravintoloiden sijaan myös perinteisellä Jaskan Grillillä Helsingin keskustassa. Bourdain julkaisi vierailustaan tuolloin valokuvan Facebook-sivullaan. Kuvatestissä hän totesi paljonpuhuvasti: ”This might take the fuckin cake”.