Mies tuhlasi jättipottinsa heti – jotta vaimo ei saisi rahoja

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollannissa perustettu Deal or No Deal -televisiokilpailu on kansainvälinen menestys. Suomessa ohjelmaa esitettiin Nelosella muutama vuosi sitten Ota tai jätä -suomennoksella. Suurimman voittopotin kotimaassamme putsasi Sami Lainio, joka oli yhden pelin päättyessä 200.000 euroa rikkaampi.

Nyt brittiläisen Scott Brownin uutisoidaan tuhlanneen kyseisen televisiopelin voittorahansa vain muutamassa kuukaudessa, jotta hän ei joutunut jakamaan niitä entisen vaimonsa kanssa. Mies voitti aiemmin tänä vuonna 50.000 puntaa, eli 66.000 euroa, Deal or No Deal -kilpailussa.

Scott Brown sai tietää kuvauspäivän ja voittonsa jälkeen, että kyseinen jakso esitettäisiin vasta kuukausien päästä televisiossa. Mies päättikin käyttää tilaisuuden hyväkseen ja tuhlata kaikki rahansa ennen kuin hänen entinen Rachel-vaimonsa saisi tietää miehen huikeasta voittopotista.

Kahden lapsen isä osti muun muuassa kasapäin leluja ja vaatteita jälkikasvulleen. Lisäksi hän maksoi velkansa pois ja hemmotteli itseään Jaguar-luksusautolla. Tuhlausprosessinsa aikana hän osti myös iPadin ja hulppean loman Meksikossa.

Avioeroa parhaillaan läpikäyvän Scott Brownin katkera vaimon yritti saada osuutensa rahoista heti voitosta kuultuaan. Oikeuteen edennyt kiista ei kuitenkaan päättynyt miehen onneksi rahojen ja omaisuuden jakoon. Mies jätti taannoin vaimonsa, joka jäi kiinni uskottomuudesta.

– Olin haltioissani, kun voitin rahasumman. Tiesin Rachelin havittelevan rahojani, joten päätin, ettei hän tule saamaan penniäkään, Scott Brown kertoi The Daily Mail -sivuston mukaan.