Hämmentävä ongelma Kiinassa: Sperma loppumassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin, että yhden lapsen politiikan vuoksi Kiinassa on nykyisin jopa 1,2 miestä sataa naista kohtaan. Siten kymmenetmiljoonat miehet ovat auttamattomasti jäämässä ilman naiskumppania. Nyt Time-lehti uutisoi hieman toisenlaisesta vakavasta ongelmasta.

Kiinaan on nimittäin perustettu runsaasti spermapankkeja, mutta kulttuurillisista syistä niihin tehdyt ”talletukset” ovat vähentyneet viime aikoina radikaalisti. Miesten ja naisten hedelmättömyys on Kiinassa kasvava ongelma, joten spermapankeille on luonnollinen ja tärkeä tilaus. Kiinalaiset kuitenkin luulevat, että sperman luovuttamisella on haitallisia terveysvaikutuksia.

Esimerkiksi Guangdongin provinssissa 14 prosenttia ihmisistä on hedelmättömiä. Se tarkoittaa 104 miljoonaa ihmistä, China Daily -lehti kertoo. Alueella on vain yksi spermapankki, mutta saadakseen materiaalia sieltä ihmiset joutuvat odottamaan vähintään vuoden ajan. Paikallisen XKB.com.cn -uutissivuston mukaan jopa Kiinan hallitus on vedonnut erityisesti opiskelijoihin spermanluovutuksen lisäämiseksi. Viranomaiset ovat joutuneet korostamaan, että sperman luovuttaminen on terveellistä ja että sillä ei ole haitallisia terveysvaikutuksia.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat