Kohuväite: Skientogit käänsivät adoptiolapset Nicole Kidmania vastaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu australialaisnäyttelijä Nicole Kidman tunnetaan kuvankauniina ja hoikkana kaunottarena, joka on aikaisemmin parhaansa mukaan vältellyt nakukohtausten tekemistä. Neitokainen oli aikoinaan pitkään naimisissa toimintatähti Tom Cruisen kanssa.

Parin 11 vuoden liitto päättyi vuonna 2001, minkä jälkeen heidän adoptoitujen lastensa Isabellan ja Conorin kerrotaan suosineen enemmän isänsä Tom Cruisen seuraa. Nyt uudet raportit paljastavat, että tämä saattaa johtua skientologiakirkosta. Kirkon väitetään nimittäin kääntäneen näyttelijän lapset äitiään vastaan.

Vanity Fair -lehden julkaisemassa artikkelissa kerrotaan, että kotona koulutetut lapset lähetettiin aikoinaan kurssille, jotta he oppisivat tunnistamaan adoptioäitinsä kaltaiset tukahduttavat henkilöt. Entinen skientologiakirkon jäsen John Brousseau näki lähietäisyydeltä supertähtien lasten kokeman aivopesun, jonka jälkeen he alkoivat vihaamaan Nicole Kidmania.

– He ottivat tukahduttavista henkilöistä kertovan kurssin. Bella ja Connor kuiskasivat minulle sen jälkeen, että Nicole on sellainen ihminen. ”Äitimme on alistava ihminen, ja inhoamme hänen tapaamistaan”, kertoo John Brousseau artikkelissa.

Skientologiakirkon edustaja on tyrmännyt artikkelin hölynpölynä. Teini-ikäiset Isabella ja Connor on nähty julkisuudessa vuosien mittaan molempien vanhempiensa kanssa. Äskettäin 19-vuotiaan Isabellan kerrottiin elävän ”kuin koditon” samalla, kun Tom Cruise kävi läpi aviokriisiään Katie Holmesin kanssa. Näyttelijän väitettiin antavan kaiken huomionsa nuorimmalle Suri-tyttärelleen, jolloin hänen vanhin lapsensa jäi vähemmälle huomiolle.

Australiassa asuva Nicole Kidman tunnetaan lukuisista elokuvistaan kuten Moulin Rouge!, Batman Forever, Dead Calm, Cold Mountain ja Australia. Nykyään kaunotar on naimisissa kantrilaulaja Keith Urbanin kanssa, ja heillä on tyttölapset Sunday Rose ja Faith Margaret. Viime aikoina näyttelijättären on epäilty käyttäneen kasvojensa ryppyjen oikomiseen botox-hoitoja, koska hän näyttää vielä 45-vuotiaanakin hämmästyttävän nuorelta.

Uusimmat