Televisiotähti menetti molemmat rintansa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Yhdysvaltojen menestyksekkäimpiin ja arvostetuimpiin naisnäyttelijöihin lukeutuva Kathy Bates on nykyisin jo 64-vuotias. Misey-elokuvastaan Oscar-palkinnon napannut tähti työskentelee myös ohjaajana. Hän esiintyi äskettäin Miehen puolikkaat -hittisarjan yhdessä jaksossa.

Nyt Kathy Bates on yllättänyt faninsa paljastamalla, että hän on joutunut leikkauttamaan molemmat rintansa syövän takia. Näyttelijättären mukaan hänellä todettiin kaksi kuukautta sitten rintasyöpä. Iäkäs nainen päätti, ettei hän halua käyttää kemoterapia-hoitoja syöpätaistelussaan.

– Pitkän harkinnan jälkeen, päätin leikkauttaa rintani pois. Onneksi en joutunut kokemaan kemoterapia-hoitoja. Lääkärini ovat varmoja siitä, että tulen olemaan täällä vielä hyvin pitkän ajan, Kathy Bates kertoi People-lehdelle.

Näyttelijätär on sairastunut aiemminkin syöpään. Hänellä diagnosoitiin vuonna 2003 kohtusyöpä, josta hän kuitenkin selviytyi. Tähti piti sairautensa pitkään salassa, jotta hän sai jatkaa työntekoa.

Tennesseen Memphisissä varttunut Kathleen Doyle ”Kathy” Bates on esiintynyt kymmenissä elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänen tuoreimpiin teoksiin lukeutuvat muun muuassa elokuvat Ystävänpäivä, The Office ja Midnight in Paris. Näyttelijätär esitti Margaret-roolihahmoa James Cameronin ohjaamassa Titanic-hittielokuvassa.