Tiesitkö nämä uskomattomat seksifaktat? ”Näin keskiverto mies saa orgasmin”

Lifestyle · Neea Jokinen

Monet uskovat erilaisiin seksimyytteihin. Jotkut naiset saattavat uskoa muun muuassa siihen, että miehen peniksen koon voi päätellä uroksen kengän koosta. Nyt Oddee-sivusto on koonnut yhteen uskomattomimpia seksifaktoja, jotka tulevat ehkä monille yllätyksenä.

Durex-kondomiyrityksen tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset harrastavat keskimäärin seksiä noin 103 kertaa vuodessa, eli lähes kaksi kertaa viikossa. Aktiivisella seksielämällä on terveyteen positiivisia vaikutuksia, sillä rakastelu muun muuassa vähentää stressiä ja nostaa energiatasoa.

Turkkilaiset tutkijat saivat äskettäin valmiiksi vuoden kestäneen tutkimuksen, jossa pyrittiin selvittämään miesten seksikestävyyttä. Tulosten mukaan painavat miehet pystyvät rakastelemaan pidempään kuin laihat ja hoikat kaksilahkeiset.

Painavampi mies pystyy harrastamaan seksiä keskimäärin noin seitsemän minuutin ajan ennen kuin hän laukeaa. Tulokset kertovat, että laihempi mies saa orgasmin seksin aikana keskimäärin kahdessa minuutissa. Ylipainoisilla miehillä on elimistössään laihempia uroksia enemmän estrogeeniä, joka puolestaan laskee mieshormonien toimintaa ja siten viivästyttää aktin huippukohtaa.

Gordon Gallup -nimisen psykologin teorian mukaan suuseksi voi olla parannuskeino aamupahoinvointiin. Miehen mukaan säännöllisesti suuseksiä antavat raskaana olevat naiset eivät juurikaan kärsi huonovointisuudesta. Ihmisten seksikäyttäytymiseen erikoistuneen psykologin mukaan sperma kehittää raskaana olevan naisen kehon ”suvaitsevaisuutta” ja vähentää oksettavaa aamutunnetta.

Erikoislääkäri Vincent Martinin mukaan seksi lieventää päänsärkyä. Migreenistä ja pään jomotuksesta kärsivien kannattaakin harrastaa seksiä, sillä se vaikuttaa elimistön serotoniini-välittäjäaineen tuotantoon.

Yleisten olettamusten mukaan miehet ajattelevat seksiä koko ajan. Uusi tutkimus on kumonnut kyseisen väitteen, sillä parikymppisten miesten kerrotaan ajattelevan seksiä keskimäärin 18 kertaa päivässä. Tutkimus selvitti, että miehet ajattelevat seksin lisäksi yhtä paljon syömistä ja nukkumista.

Uusimmat