Kännykän käyttö lentokoneessa onkin vaaratonta?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Lentokoneessa matkustaneet tietävät, että henkilökunta velvoittaa matkustajia sulkemaan elektroniset laitteensa lennon ajaksi. Tämän kerrotaan johtuvan siitä, että käytössä olevat laitteet saattaisivat häiritä koneen ohjausjärjestelmän toimintaa ja aiheuttaa turvallisuusriskin.

Nyt tuore tutkimus antaa kuitenkin aihetta epäilyyn. Kännyköiden ja tietokoneiden käytöstä ei välttämättä koidu haittaa lennoilla, sillä suuri osa matkustajista pitää niitä auki joka tapauksessa. Illinoisin psykologian professorin Daniel Simonsin ja Unionin yliopiston psykologian professorin Christopher Chabriksen tekemässä tutkimuksessa haastateltiin lähes 500 amerikkalaista aikuista, jotka olivat matkustaneet lentokoneessa viimeisen vuoden aikana.

Tutkimuksessä pyrittiin selvittämään miten tarkasti matkustajat noudattivat lentojen sääntöjä. Tutkijat olivatkin yllättyneitä siitä kuinka monet matkustajat tosiasiassa rikkoivat lennoilla annettuja määräyksiä. 40 prosenttia matkustajista myönsi jättävänsä elektroniset laitteet päälle nousun ja laskeutumisen ajaksi.

7 prosenttia vastaajista piti puhelimensa langattoman internetyhteyden päällä lennon aikana. 2 prosenttia vastaajista käytti puhelintaan aktiivisesti lennolla. Tutkijoiden mukaan on erittäin pieni todennäköisyys sille, että tavallisen matkustuslennon kaikki matkustajat noudattaisivat annettuja määräyksiä.

– Tutkimuksemme perusteella voimme sanoa, että jokaisella lennolla on useita sääntöjen rikkojia. Jos elektroniikkalaitteet olisivat todella niin vaarallisia kuin ilmailuviranomaiset väittävät, ohjaus ja kommunikaatio keskeytyisivät lennoilla joka päivä. Mutta niin ei kuitenkaan käy, joten kyse voi olla pelkästä pelottelusta, kertoivat Daniel Simons ja Christopher Chabris Wall Street Journal -lehdelle.