Mitä tehdä eron jälkeen? Tässä vinkit erosta selviämiseen

Lifestyle · Neea Jokinen

Parisuhteen päättyminen voi olla raastava kokemus niin henkisesti kuin fyysisesti. Jätetty tai petetty osapuoli saattaa kokea eron jälkeen vihan, surun ja yksinäisyyden tunteita. Nyt Cosmopolitan-lehti on julkaissut verkkosivuillaan vinkkejä, joiden avulla eronnut voi selättää sydänsurunsa.

Suhdeterapeutti ja The Breakup Bible -kirjan luoja Rachel A. Sussmanin mukaan eron jälkeinen tunnevyöry voi rauhoittua, kun ostaa sänkyyn uudet lakanat. Yhteiset lakanat ja petivaatteet tulee viskaista roskiin, jos eronnut haluaa aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä. Uudet satiinilakanat luovat makuuhuoneeseen energisemmän tunnelman, ja häivyttävät sydäntäraastavia muistoja entisen kumppanin kanssa vietetyistä hetkistä.

Sussman kehottaa eronneita tarttumaan kahvakuuliin tai varaamaan Zumba-jumpan läheiseltä kuntosalilta. Kuntoileminen ja hikoileminen nimittäin toimivat mielen rauhoittajina. Masennuksen partaalla oleva voi löytää uudenlaisen voiman elämäänsä esimerkiksi joogan tai pilateksen avulla. Kaiken lisäksi kuntoilun myötä eronnut saa kiinteytettyä vartaloaan, mikä puolestaan lisää itsevarmuutta.

Muodonmuutos saattaa piristää eronneen henkistä hyvinvointia. Jätetty nainen voi esimerkiksi uudistaa meikkivarastonsa tai käydä vaikkapa leikkauttamassa itselleen uuden kampauksen. Sussmanin mukaan naisen kannattaa myös päättää, ettei hän ota eron jälkeen yhteyttä entiseen kumppaniinsa kuukauteen.

– Pääset erosta nopeammin yli, jos et pidä mitään yhteyttä exääsi, Sussman kertoi Cosmopolitanille.

Eronneen kannattaa unohtaa suosiolla ex-puolisonsa vakoileminen sosiaalisessa mediassa. Eroprosessi nopeutuu, jos jätetty osapuoli poistaa entisen rakkaansa esimerkiksi Facebook- ja Twitter-kavereistaan. Stalkkaamisen sijaan voi panostaa ystävyysuhteisiin ja railakkaisiin bile-iltoihin drinkkien kera.

Tutkimusten mukaan vuorovaikutus eläinten kanssa voi parantaa ihmisen henkisiä ongelmia. Jos eronnut ei halua hankkia eron jälkeen elämäänsä karvaturria, hän voi esimerkiksi harkita vapaaehtoistyötä eläinten turvakodissa. Eronneen kannattaa myös tarjoutua rohkeasti kaverin koiran hoitajaksi esimerkiksi viikonlopun ajaksi.