”Keilapallorintainen” Nicola McLean biletti uhkeana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta löytyy lukuisia muodokkaita julkkiskaunottaria, joiden muodot ovat nykyisin kaikkea muuta kuin luonnollisia. Yksi viime aikoina kovasti otsikoissa ollut neitokainen on suomalaisille vielä varsin tuntematon brittijulkkis Nicola McLean.

Realitytähti ja glamour-malli Nicola McLean oli aiemmin tunnettu kauneudestaan ja silikoneistaan, mutta raskauden jälkeisen laihduttamisensa myötä silikonivarustus on muuttunut luonnollisesta luonnottomaksi. Esimerkiksi brittilehdistö nimittää hänen rintojaan nyt ”keilapalloiksi”. Nyt Nicola kuvattiin poikaystävänsä kanssa poistumassa Aura Clubilta.

29-vuotias Nicola McLean on malliesimerkki siitä miten käy kun silikonirinnat ja huima laihdutus yhdistetään toisiinsa. Julkkisnaiset onnistuvat usein pudottamaan raskauden aiheuttamat kilonsa muita naisia nopeammin, mutta lopputulos on ollut sen mukainen. Taannoin Nicola kuvattiin nauttimassa rantakeleistä Brisbanen liepeillä Australiassa, mutta hänen rintavarustuksensa ei ollut edellä mainitusta syystä kovinkaan edustava.