Simon Cowellin kauhun hetket – hyytävä verinen viesti seinässä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippusuositun televisiotähden ja X Factor -formaatin luojan Simon Cowellin kerrottiin taannoin tienaavan tähtitieteellisen summan yhdestä X Factor -tuotantokaudesta. Viihdemoguli tienaa kaudesta 75 miljoonaa dollaria.

Simon Cowell on nyt saanut tutustua julkisuuden nurjiin puoliin jouduttuaan psykoottisen fanin vainoamaksi. X-Factor -tuomari kuuli Lontoon kodissaan murtoääniä ja piiloutui komeroon hälyttämään poliisit paikalle. Viranomaiset löysivät verisen vainoajan tiili kädessään televisiotähden kylpyhuoneesta.

Murtautuja, 30-vuotias Leanne Zaloumis, oli kirjoittanut omalla verellään tähden seinään ”auta minua”. Mies tuomittiin Cowellin kotiin murtautumisesta lähestymiskieltoon ja 12 kuukaudeksi yhdyskuntapalveluun. Naisen todettiin tarvitsevan myös vakavaa mielenterveyshoitoa.

– Viikkoa myöhemmin katsoin Seitsemän-elokuvan ja siinä sarjamurhaaja teki aivan samoin, Simon kertoi Metro-lehdelle.

Simon Cowell tunnetaan seurustelusuhteissaan anteliaana miehenä. Hän myös lahjoittaa ex-tyttöystävilleen miljoonia eron jälkeen. Hän on aiemmin kertonut hyväsydämisesti haluavansa entisten siippojensa selviytyvän jatkossakin arjesta rahallisesti. Cowellin entiset tyttöystävät eivät olekaan koskaan haukkuneet Cowellia huonoksi poikaystäväksi julkisuudessa. Mediamoguli myös haluaa säilyttää entisiin kumppaneihinsa lämpimät välit.

Uusimmat