David Hasselhoff paljasti yllättävän fobiansa: ”Pelkään vettä!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

David Hasselhoffin ura on Amerikan Talent-ohjelman tuomaroinnin jälkeen jatkunut sarjalla huumoripitoisia mainoksia. Miehen 1990-luvulla tähdittämästä Baywatch-sarjasta kaavaillaan parhaillaan tehtäväksi elokuvaa, johon tuottajat haluavat tutun rintakarvauroksen ohella myös muhkeista silikoneistaan tunnetun Pamela Andersonin.

Nyt 60-vuotias näyttelijäkonkari on paljastanut kärsivänsä yllättävästä fobiasta. Kaikista kuvaamistaan Baywatch-jaksoista huolimatta ”uimavahti” nimittäin pelkää vettä. Ritarillisen hengenpelastaja Mitch Buchannonin roolista tunnettu miestähti kertookin haastattelussa, ettei voi sietää uimista, vaikka hän antaakin mielellään tarvittaessa hukkuvalle elvytystä.

– Inhoan uimista. Minulla on pieni veden pelko, joka tulee liian monista kuvauksista jäisen kylmässä meressä Baywatch-aikoinani. Jos näen jonkun hukkuvan, olen heti auttamassa tai ainakin lähetän jonkun apuun! Ja sitten teen itse suusta suuhun -elvytyksen – se on enemmän minun juttuni, kertoo David Hasselhoff The Daily Mirror -lehdelle.

David Hasselhoff tunnetaan Ritari Ässä ja Baywatch -televisiosarjojen ikonisena näyttelijänä. Mies julkaisi kesällä 1989 Looking for Freedom -albumin juuri ennen Berliinin muurin murtumista. Kyseinen levy muodostui Saksassa ajan tunnussäveleksi ja myi kolminkertaista platinaa. Miehen musiikillisestä tuotannosta on riipaistu kasaan monia legendaarisia musiikkivideoita, joihin lukeutuvat Hooked on a Feeling, Secret Agent Man ja Don’t Hassel the Hoff.