Tältä Brooke Shields näyttää meikkittömänä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Teini-ikäisenä supermalliksi noussut Hollywood-tähti Brooke Shields oli 1980-luvulla yksi maailman suurimmista seksisymboleista. Siitä huolimatta hän menetti omien sanojensa mukaan neitsyytensä vasta 22-vuotiaana. Hän ei halunnut harrastaa seksiä aikaisemmin, koska halusi oppia tuntemaan itsensä paremmin ja koska häneltä puuttui itseluottamusta.

Nyt 47-vuotias Brooke Shields kuvattiin Los Angelesin lentokentällä arkiseen asuun pukeutuneena. Luonnonkaunis huippumalli oli liikenteessä ilman meikkiä ja hän käänsi silti katseita etenkin miesihailijoilta. Kahden tyttölapsen äiti lähti lentokentältä perheensä ja aviomiehensä Chris Henchyn luokse.

Ensimmäisen elokuvaroolinsa Brooke Shields teki jo 12-vuotiaana, kun hän esitti prostituoitua elokuvassa Pretty Baby. Tuolloin hän teki elokuvassa myös alastonkohtauksen, joka kuitenkin leikattiin elokuvasta. Shields teki varsinaisen läpimurtonsa vuonna 1980 elokuvallaan Sininen laguuni. Hän oli tuolloin vasta 15-vuotias. Samaan aikaan hänet kiinnitettiin myös Calvin Kleinin malliksi. Elokuvaa seurannut jättimenestys teki hänestä yhden vuosikymmenen suurimmista tähdistä, ja hän uskaltautui poseeraamaan myös alastomana. Shields avioitui vuonna 1997 tennistähti Andre Agassin kanssa, mutta liitto päättyi eroon kahden vuoden jälkeen.