Rihanna äijäpuuhissa – sai nautintoa M4-rynnäkkökivääristä! Katso kuvat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on ollut viime päivinä otsikoissa julkaistuaan mikroblogissaan rohkean valokuvan reissustaan strippibaariin. Räväkkä laulaja ei ole juuri kommentoinut nakukuvaa, mutta nyt hänet nähdään hieman toisenlaisissa kuvissa.

Rihanna tunnetaan myös mieltymyksestään ampuma-aseita kohtaan. Viikonloppuna Rihanna esiintyi Las Vegasin iHeartRadio-festivaaleilla, ja bilekaupungissa vieraillessaan tähti ehti käydä myös Guns and Ammo Garage -ampumaradalla.

Laulajaneito esitteli ampumataitoja faneilleen jakamalla Twitterissä kuvan harjoitusmaalitaulustaan ja poseeraamalla pinkkikoristeisen M4-rynnäkkökiväärin kanssa. Lisäksi Rihanna kokeili ampumista myös täysautomaattisella M249 SAW -konekiväärillä, joka sylkee ammuksia jopa 1.000 kappaletta minuutissa.

Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti taannoin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.