Jwoww, nyrkkitappelu luvassa Jennin hääpäivänä?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmankuulu The Jersey Shore -ohjelma on aiheuttanut pahennusta jo parin vuoden ajan, mutta ohjelma on vaikeuksista huolimatta jatkunut. Hittisarjaa on kuvattu kuuden tuotantokauden verran. Äskettäin sarjan fanit järkyttyivät, kun sarjan ilmoitettiin loppuvan.

Kyseisen ohjelman tähdeksi noussut Jennifer ”Jenni” Farley ilmoitti äskettäin saaneensa yllättävän kosinnan poikaystävältään Roger Matthewsilta. Nyt pariskunnan ystävä ja realitysarjan tähti Vinny Guadagnino on kuitenkin jo heittänyt lokaa rakastavaisten tulevien häiden suuntaan. Mies ei nimittäin millään voi uskoa seremonian juhlallisuuksien sujuvan moitteettomasti.

– Hänellä on aivan varmasti nyrkkitappelu Rogerin kanssa hääpäivänään, kertoi Vinny Guadagnino Us Weekly -lehdelle.

Miestähti ei aio mistään hinnasta jättää Jwoww-nimelläkin tunnetun ystävänsä häitä väliin. Hän kertoi odottaneensa parilta jo kyseisiä uutisia ja olevansa innostunut heidän puolestaan. Realitytähti kuitenkin ilmaisi epäilyksensä sanomalla toivovansa, että häät tosiaan pidetään.

26-vuotias Jenni Farley koki äskettäin elämänsä yllätyksen. Tähden pitkäaikainen poikaystävä Roger Matthews kosi nimittäin naista kesken laskuvarjohyppy-tunnin. Vaikka puun takaa tullut kosinta hämmästyttikin neitokaista, ei hänellä ollut vaikeuksia vastata myöntävästi. Neitokainen kertoikin vastikään haluavansa suurikokoisen timanttisormuksen, joka muistuttaa häntä kihlatun isosta koosta.