Levy-yhtiö kielsi poikabändiltä viinan ja naiset

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Irlantilais-englantilainen One Direction -yhtye on tällä hetkellä maailman suosituin poikabändi. Nuoret popparit ovat valloittaneet teinityttöjen sydämiä muun muuassa lukuisilla hittibiiseillään, joista tunnetuin on What Makes You Beautiful.

Nyt huippusuositun poikabändit levy-yhtiö on huolissaan nuorukaisten maineesta. Popparit ovat olleet viime aikoina otsikoissa musiikkinsa lisäksi naissotkujensa ja juhlimisensa merkeissä. Yhtiön pomot ovatkin kieltäneet laulajilta alkoholin käytön ja seksin harrastamisen, jotta heidän imagonsa pysyy puhtaana.

– Johto on asettanut heille tiukat ohjeet, jotta nuoret eivät vahingoita puhdasta imagoaan, The Sunday Daily Star -lehti uutisoi.

Heidän kerrotaan olevan erityisen huolissaan yhtyeen 18-vuotiaan jäsenen, Niall Horanin, juomisesta. Hänen nimittäin kerrotaan humaltuvan nopeasti ja sekoilevan kännipäissään. Zayn Malikin väitetään eristäytyvän usein omiin oloihinsa, koska hän ei ole tottunut julkisuuden valokeilaan. Louis Tomlinsonista on puolestaan liikkunut homohuhuja.

One Direction -yhtyeellä on kymmeniä miljoonia faneja ympäri maailman. Nuoret laulajat ovat päässeet menestyksensä myötä isoihin rahoihin käsiksi. Teini-idolit ovat tienanneet itselleen jo huimat 124 miljoonaa euroa viimeisen parin vuoden aikana. Tämän lisäksi nuorukaiset ovat kasvattaneet levy-yhtiönsä kukkaroa noin 250 miljoonalla eurolla.