Katy Perry masentui syntymäpäivistään – odottamaton apu löytyi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Katy Perry toipuu edelleen taannoisesta avioerostaan, ja lohdutusta hän on saanut muun muuassa kitaristi Robert Ackroydista. Taannoin laulaja vietti intiimejä hetkiä kitarahurmuri John Mayerin kanssa, mutta mies jätti laulajan myöhemmin tylysti tekstiviestillä. Sitemmin parin on kerrottu palanneen yhteen.

Poplaulaja viettää lokakuun lopussa 28-vuotispäiviään. Katy Perryn kerrotaan nyt masentuneen niin paljon vanhenemisestaan, että hän päätti järjestää synttäreitään ennen toisenlaisetkin kekkerit. Neito päätti nimittäin pitää erojuhlat taannoisen avioeronsa kunniaksi.

– Katy on pelännyt sitä lokakuun päivää jo viikkojen ajan, ja yrittänyt keksiä keinoja tehdä päivästä positiivisen. Hän ei halua viettää koko viikkoa masentuneena, joten järjestääkin Vegasissa hurjat bileet, joita kutsuu erojuhlikseen, kertoo lähde The Sun -lehdelle.

Poptähti on markkinoinut ahkerasti uutta elokuvaansa kuluneen kesän aikana. Laulajattaren Katy Perry: Part of Me -dokumenttielokuva tuotti Yhdysvalloissa aloitusviikonloppunaan 7,1 miljoonaa dollaria. Elokuvassa seurataan poptähden elämää julkisuuden parrasvaloissa, mutta myös yksityisten porttien takana. Dokumentissaan Katy Perry muun muuassa kertoo avoimesti epäonnistuneesta avioliitostaan.

Uusimmat