Priscilla Presley suree: ”En löydä toista Elvistä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rokkilegenda Elvis Presleyn leskenä tunnettu Priscilla Presley on itse tehnyt uraa muun muassa mallina, kirjailijana ja näyttelijänä. Mies ja alaston ase -komedioita tähdittänyt 67-vuotias kaunotar on päässyt viime aikoina julkisuudessa lähinnä epäonnistuneimpien kauneisleikkausten listalle.

Nyt kasvojaan reilusti leikellyt tähti on paljastanut, että edesmennyt Elvis kummittelee yhä naisen rakkauselämässä. Priscillan mukaan hänen on turha verrata elämänsä miehiä rokkilegendaan, sillä kukaan heistä ei pärjää Elvikselle.

– En usko ikinä löytäväni toista Elvistä. Miestä, jota rakastaisin yhtä paljon. On turhaa verrata häntä kehenkään toiseen. Jotkut miehet ovat merkinneet minulle paljon, mutta Elvis oli ensirakkauteni ja myös viimeiseni, kertoo Priscilla Presley The Sunday Times -lehdelle.

Naisen mukaan sekä hänellä, että hänen tyttärellään Lisa Mariella on ollut vaikea löytää elämäänsä miehiä, koska he elävät yhä Elviksen varjossa. Hänen mukaansa he ovat molemmat tehneet huonoja valintoja. Kuuluisuus tekee Priscillan mukaan deittailemisesta vaikeaa.

Priscilla Presley pitää tytärtään Lisa Marie Presleytä parhaana ystävänään. Lisa Marien mieshistoria on kiinnostava, sillä hän on ollut naimisissa laulaja Danny Keoughin, poptähti Michael Jacksonin ja näyttelijä Nicolas Cagen kanssa. Nykyään mies on naimisissa musiikkituottaja Michael Lockwoodin kanssa. Naisen 23-vuotias Riley Keough -tytär on myös päässyt julkisuuden valokeilaan kokeilemalla siipiään mallimaailmassa.