Tony Soprano teki paluun – mafiahenkisessä mainoksessa ruumiita

Viihdeuutiset · Stara.fi

HBO-kanavan televisiosarja Sopranos nousi aikoinaan huippusuosioon ympäri maailmaa ja myös Suomessa. Vuodesta 1999 saakka esitetyn sarjan viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa kesäkuussa 2007. Sittemmin monet ovat toivoneet sarjalle jatkoa.

Sopranosin tuotantokaudet pyörivät edelleen ympäri maailmaa, mutta nyt itse päähenkilö Tony Soprano on tehnyt yllättävän paluun. Hahmon näyttelijä James Gandolfini tähdittää nimittäin parhaillaan Israelin televisiossa esitettävää televisiomainosta, jossa markkinoidaan HBO-kanavaa. Mainoksen on suunnitellut ja toteuttanut mainostoimisto McCann Israel.

Kuva: YouTube

Vuosien varrella Sopranos-televisiosarjaa markkinoitiin usein monista muista sarjoista poikkeavilla tavoilla. Yksi mainoskampanjoista aiheutti aikanaan kohua, sillä se säikytteli newyorkilaisia toden teolla. Kyseessä oli kampanja, jossa suurkaupungin keltaisten taksien takakontista näytti roikkuvan kuoleen miehen käsi. Vieressä oli tarra, joka viittasi ohjelmaan.

Sopranos