Poikabändin tähti yritti itsemurhaa – rajussa huumekoukussa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Englantilainen pop-rock -yhtye McFly julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2004. Pari vuotta myöhemmin he esiintyivät Just My Luck -elokuvassa entisen teinitähden Lindsay Lohanin kanssa. Elokuvassa poikabändi yritti saada levytyssopimuksen maineikkaan musiikkipomon avustuksella.

Nyt yhtyeen 24-vuotiaan jäsenen Dougie Poynterin uutisoidaan yrittäneen itsemurhaa. Basisti-kitaristin mukaan hän yritti tappaa itsensä autossa, joka oli täynnä savua. Miehen tiedetään kärsineen pitkään masennuksesta ja huumeriippuvuudesta. Lisäksi hän oli rajussa alkoholikoukussa.

– Hänen alkoholin käyttönsä riistäytyi käsistä ja se ajoi hänet kuilun partaalle. Dougie luuli, että itsemurha on hänen viimeinen vaihtoehtonsa, lähde kertoi Daily Mirror -lehdelle.

Dougie Poynter paljasti koettelemuksensa yhtyeen uudessa elämäkerrassa, Unsaid Things… Our Story. Rocktähden mukaan hän on nykyään hyvässä kunnossa. Hän selvitti ongelmansa ja yrittää parhaillaan unohtaa pahan menneisyytensä.

McFly yhtyeen jäsenet ovat Tom Fletcher, Danny Jones, Dougie Poynter ja Harry Judd. He ovat julkaisseet viisi studioalbumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Dougie Poynter voitti taannoin I’m A Celebrity Get Me Out of Here -realitysarjan, jossa julkkikset kilpailevat keskenään viidakkomaisissa olosuhteissa. Poynter on seurustellut The Saturdays -yhtyeen popkaunottaren Frankie Sandfordin kanssa.