Nainen julistettiin kuolleeksi: Heräsi kuolleista sukulaisten edessä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalta on kantautunut tietoja useista tapauksista, joissa vainaja onkin yllättäen herännyt esimerkiksi ruumishuoneelta sen jälkeen, kun lääkäri on jo julistanut hänet kuolleeksi. Eräs vainaja on nyt yllättänyt surijansa, kun hän virkosi takaisin elävien kirjoihin sairaalassa.

Neljän lapsen äiti Tasleem Rafiq sai sydänkohtauksen, eikä sairaalan henkilökunta onnistunut elvyttämään häntä. Lääkärit julistivatkin naisen kuolleeksi ja pyysivät tämän perheen paikalle sanomaan viimeiset hyvästit. 52-vuotiaan naisen surevat läheiset äimistyivät, kun Rafiq heräsi yhtäkkiä kuolleista.

MS-taudista kärsinyt äiti alkoi samantien puhua tyttärelleen. Seuraavana aamuna potilas jo vitsaili ja jutteli perheensä kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tapaus on hämmästyttänyt paikalliset lääkärit brittiläisessä Royal Berkshiren sairaalassa, Readingissa.

– Jumala ottaa sinut täältä, kun hän sen päättää. Kaikki rukoilivat ja Jumala sanoi, että ”jätän tämän naisen tänne.” Olen onnellinen äiti, kertoo Tasleem Rafiq Daily Mail -sivustolle.

Uusimmat