Lisää seksivideoita löytyi – Hulkin seksikumppani sängyssä julkkisten kanssa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea, on ollut viime päivinä otsikoissa julkisuuteen vuotaneen seksivideonsa merkeissä. Hogan esiintyy julkisuuteen vuotaneella kotipornovideolla ystävänsä, radio DJ Bubba the Love Spongen ex-vaimon Heather Clemin kanssa.

Nyt Heatherin väitetään tehneen seksinauhoja muidenkin julkkisten kanssa. Radar Online -sivuston saamien tietojen mukaan Bubba the Love Sponge toi harva se päivä töihinsä radioasemalle seksivideoita, ja esitteli työkavereilleen nauhoja.

– Kun Hulkin seksinauha vuoti julkisuuteen, kukaan Bubban henkilökunnasta ei ollut yllättynyt, sillä he olivat nähneet videon jo aikaisemmin. Se ei ollut lisäksi ainoa seksivideo, jossa Heather on sekstaillut julkkiksen kanssa, kertoo lähde haastattelussa.

Bubban henkilökunta tietää ainakin kaksi muuta seksinauhaa, joissa Heather harrastaa seksiä tunnetun julkisuuden henkilön kanssa. Pariskunta tiettävästi harrasti perverssejä leikkejä, joissa he kuvasivat kaunottaren syrjähyppyjä videolle.

Sisäpiirin lähteen mukaan Bubban entinen työntekijä on syyllinen Hulkin seksivideon vuotamiseen. Radiojuontajalle suuttunut ex-työkaveri ei huhujen mukaan sulattanut sitä, että Bubba vaihtoi työpaikkaa radioasemalta toiselle. Kyseinen henkilö koki kärsineensä vääryyttä ja halusi kostaa seksinauhan avulla.

Koko seksivideoskandaali on saanut kaiken kaikkiaan erikoisia juonenkäänteitä. 59-vuotias entinen showpainija Hulk Hogan väitti muun muassa The Howard Stern Show -radio-ohjelmassa saaneensa Bubbalta luvan seksin harrastamiseen. Hulk kertoo, ettei hän tiennyt tulleensa kuvatuksi ja totesi aiemmin olevansa vielä hyvissä väleissä Bubban kanssa.