Kahvila laajensi valikoimaansa: Kahvin lisäksi myös kissoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereelle perustettiin hiljattain Suomen ensimmäinen kahvila, jonne asiakkaat voivat ottaa koiransa mukaan tullessaan nauttimaan kahvista. Venäjän Pietarissa sen sijaan toimii uusi Cats Republic -kahvila, jossa asiakkailla on mahdollisuus lämpimien juomien ohessa nauttia kissojen seurasta.

Daily Mail -lehden mukaan kahvilassa työskentelee normaalin henkilökunnan ohella yhteensä kahdeksan kissaa. Eläimistä neljä toimi alun perin Pietarin Eremitaasimuseon hiirenmetsästäjinä, kun taas loput ovat kasvattajilta saatuja lemmikkejä. Aikuisten ja lasten suosiman kahvilan tärkeimpänä sääntönä on se, etteivät vierailijat saa yrittää väkisin leikkiä kissojen kanssa, mikäli nämä eivät vaikuta yhteistyöhaluisilta.

Kissojen kanssa ajan viettämisen lisäksi Cats Republic -kahvilassa on mahdollisuus selvittää oma ikänsä kissojen vuosissa. Kahvila on luonnollisesti myös sisustettu aihepiirin mukaisilla kuvilla ja esineillä. Pietarin Cats Republic ei ole suinkaan maailman ainoa kissakahvila, sillä samanlaisia yrityksiä on viime vuosina ilmaantunut ympäri Eurooppaa ja erityisesti Japania.

Uusimmat