Tony Scottin ruumiinavaus: Syöpäväitteet osoittautuivat perättömiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvaohjaaja Tony Scott menehtyi viime elokuussa tehtyään itsemurhan 68-vuotiaana. Ohjaaja löydettiin kuolleena hänen hypättyään alas Vincent Thomasin sillalta Los Agelesissa. Myöhemmin poliisit löysivät myös itsemurhaviestin hänen toimistostaan.

Nyt The Hollywood Reporter -verkkosivusto kertoo viranomaisten paljastaneen yksityiskohtia ohjaajalegendan ruumiinavauksesta. Niiden mukaan Tony Scottin elimistössä oli huomattavia määriä masennukseen hoitoon käytettävää mirtatsapiiniä sisältävää Remeron-lääkettä ja Lunesta-unilääkettä.

Oikeuslääkärin toimistossa työskentelevä Kimberly Arnold kertoi verkkosivustolle, ettei jälkiä väitetystä kasvaimesta löytynyt. Viimeinen ruumiinavauspöytäkirja tapauksesta tullaan julkistamaan muutaman viikon sisällä.

Tony Scott oli toisen tunnetun elokuvaohjaajan, Ridley Scottin, veli. Hänen omista elokuvistaan tunnetuin lienee vuonna 1986 valmistunut, Tom Cruisen tähdittämä Top Gun, joka oli jättimenestys ympäri maailmaa. Muita Tony Scottin ohjaamia elokuvia olivat esimerkiksi Beverly Hills kyttä 2, Kaappaus metrossa – Pelham 1 2 3 ja Quentin Tarantinon käsikirjoittama True Romance.