Bon Jovi pelkää fanien kaikkoavan – myy keikkalippuja pilkkahintaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmankuulu rockyhtye Bon Jovi henkilöityy useimmiten sen keulakuvaan, laulaja Jon Bon Joviin. Bändi tuli tunnetuksi 1980-luvulla suurista hiteistään, ja se on edelleen rakastetuimpia rock-kokoonpanoja.

Nyt Bon Jovi -yhtye pelkää faniensa kaikkoavan hintavien keikkalippujen takia, ja se onkin päättänyt myydä Because We Can -kiertueen konserttilippuja 12,50 punnan, eli 16 euron, hintaan. Yhtye haluaa mahdollistaa keikkansa kaikille kuulijoille huolimatta maailmaa koettelevasta taantumasta.

– Olemme keskellä lamaa, ja sen takia bändin mielestä 16 euroa on sopiva hinta lipuille, kertoi sisäpiirin lähde Daily Mirror -lehdelle.

Bon Jovi keksi faneja houkuttavan tempauksen sen jälkeen, kun The Rolling Stones -yhtyeen rokkipapat laittoivat 50-vuotiskiertueensa lipuille päätähuimaavat hinnat. Kyseisen bändin keikkaliput maksavat 95 punnasta 375 puntaan, eli hintahaarukka on 120 ja 480 euron välissä.

Bon Jovi on julkaissut uransa aikana 11 studioalbumia ja se on myynyt maailmanlaajuisesti yli 130 miljoonaa albumia. Vuonna 2010 yhtye oli ehdolla Rock and Roll Hall of Fameen, muttei onnistunut tavoitteessaan. Yhtyeessä soittavat Jon Bon Jovin lisäksi Richie Sambora, David Bryan ja Tico Torres.

Uusimmat