Laura Närhi on myynyt kultaa: ”Ihan mielettömän upeaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laura Närhellä on syytä juhlaan, sillä hänen viime perjantaina julkaistu toinen sooloalbuminsa Tuhlari on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän. Levyö on tähän mennessä myyty yli 14.000 kappaletta.

– Ihan mielettömän upeaa ja samaan aikaan myös vähän ujostuttavaa. Toivon että levyn ostaneet ottavat kappaleet omikseen, me teimme ne niin hyvin kuin osasimme. Tämä on paras mahdollinen palkinto. Kiitos kaikille, Laura iloitsee.

Levyltä on irrotettu kolme singleä: Vuosaari-leffan tunnuskappale Hetken tie on kevyt, Tuhlari ja Erinin kanssa duetoitu tuorein sinkkulohkaisu Siskoni. Tuhlari-albumin kappaleita on mahdollista kuulla myös livenä, sillä Laura bändeineen keikkailee loppuvuoden ja tulevan kevään ympäri Suomea. Kiertue alkaa huomenna keskiviikkona 31. lokakuuta Vantaan Martinus-salista.

Kemopetrol-yhtyeen solistina tunnetuksi tulleen Lauran vuonna 2010 julkaistua debyyttialbumia Suuri sydän on myyty lähes 40.000 kappaletta. Levyltä löytyvät muun muassa hitit Mä annan sut pois ja Tämä on totta.