Simon Cowell syväjäädyttää itsensä – haluaa ikuisen elämän

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

X Factor -ohjelman luoja ja ökyrikas televisiotähti Simon Cowell on nähty useiden kykyjenetsintäkilpailujen tuomarina. Viihdemogulin kerrottiin hiljattain tilanneen parantajan, jonka tehtävänä oli poistaa hänen luksuskartanonsa ilmassa leijuva paha energia.

Itseään 10 vuotta nuorempaa povipommi Carmen Electraa deittaileva Simon Cowell on nyt keksinyt keinon tehdä itsestään kuolematon. Hän haluaa nimittäin syväjäädyttää itsensä kuoleman jälkeen, jolloin tiedemiehet voivat tulevaisuudessa herättää hänet takaisin henkiin uuden teknologian avulla.

– Minusta se on hyvä idea, koska uskon heidän sulattavan minut ja herättävän jälleen eloon. Ainoa ongelma on, että minulta katkaistaan kaula jäädyttäessä, joten tulevaisuudessa voin olla vain leijuva pää, kommentoi Simon Cowell The Tonight Show with Jay Leno -keskusteluohjelmassa.

Simon Cowell bongattiin äskettäin seksipommi Carmen Electran seurasta Hollywoodissa sijaitsevasta Cecconi-ravintolasta. Silminnäkijöiden mukaan tähdet eivät pystyneet pitämään näppejään irti toisistaan. Pari muun muassa tuijotteli toisiaan romanttisesti silmiin. Rakastavaiset myös suutelivat keskenään muista ruokailijoista välittämättä. Julkkiskaunotar erosi keväällä kihlatustaan Rob Pattinsonista.