Nolo moka poliiseilta: Rynnäköivät aseistettuna väärään kotiin

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Poliisia pidetään jokaisen lainkuuliaisen ihmisen puolustajana, joka pyrkii auttamaan kansalaisia hätätilanteessa. Aina sinivuokoillakaan ei mene kaikki putkeen, ja joskus he voivat itse aiheuttaa toimillaan ongelmatilanteen.

Nyt näin on käynyt Saksassa, jossa aseistettu poliisiryhmä ryntäsi rynnäköllä väärään kotitaloon ja pelästytti erään perheen suunniltaan. Rollshausenissa asusteleva perhe koki kauhun hetkiä, kun joukko lainvalvojia pakotti tiensä heidän makuuhuoneeseen. Talossa asuva pariskunta ja heidän 19-vuotias tyttärensä olivat erittäin järkyttyneitä tapahtuneesta. Poliisit muun muassa osoittelivat perheen jäseniä aseilla.

– He sitoivat minut sähkökaapeliin. Itkin kivusta, kertoo talon miesasukas Female First -sivustolle.

Poliisit huomasivat pian nolon virheensä ja pyysivät tilannetta anteeksi. Duderstadtin poliisilaitos suunnittelee nyt maksavansa tarvittavat korvaukset aikaansaamistaan vahingoista.