Äiti ja kolme lasta alastomana koulun edessä: ”Maailmanloppu tulee”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmanloppuja on ennustettu tulevaksi kautta aikojen. Ihmisten tiedetäänkin lahjoittaneen miljooniaan muun muassa hyväntekeväisyysjärjestöille maailmanlopun pelossa. Nyt eräs amerikkalainen äiti on noussut otsikoihin alastomuutta sisältäneen välikohtauksen vuoksi.

Philadelphiassa asuva Sara Butler -niminen 44-vuotias perheenäiti joutui poliisien käsirautoihin maaliskuussa, koska hän sekoili alastomana lapsiensa kanssa erään lukion edustalla. Nainen oli ajanut autollaan Darby-lukion parkkialueelle, koska hän halusi hakea sijaisperheessä asuvan biologisen lapsensa koulusta.

Opettajat eivät kuitenkaan luovuttaneet lasta Sara Butlerille, koska hän ei ole virallisesti lapsen huoltaja. Lääkehuuruissa olleen perheenäidin mukaan hän halusi tavata biologisen lapsensa uhkaavan tuhon takia. Torjumisen jälkeen nainen ja hänen kolme lastaan riisuivat itsensä pihamaalla alasti, koska ”maailmanloppu oli tulossa”. Lisäksi hän huusi taivaalle ”Jeesus on Herra” -lausahdusta.

Asianajajan mukaan Sara Butler aiheutti psykopaattisen episodin voimakkaan lääkereaktion vuoksi. Perheenäiti katuu tekoaan syvästi. Hänet tuomittiin vuodeksi ehdonalaiseen ja maksamaan 500 dollarin, eli noin 400 euron, sakot. The Daily Mail -sivuston mukaan nainen ei kärsi mielisairaudesta, eikä hän ole joutunut aiemmin tekemisiin virkavallan kanssa. Butler määrättiin myös säännöllisille terapiakäynneille.