Lady Gaga antoi tylysti pakit Madonnalle: ”Kasvattaa luonnetta”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman tunnetuimpiin poptähtiin lukeutuva 54-vuotias Madonna on ollut jo pitkään tukkanuottasilla kollegansa Lady Gagan kanssa. Kerroimme hiljattain popin kuningattaren haudanneen omalta osin sotakirveensä Lady Gagan kanssa omistamalla keikallaan hänelle kappaleen ja ylistämällä häntä puheessaan.

Nyt popin kuningatar on kertonut saaneensa pakit kilpakumppaniltaan. Madonna nimittäin pyysi aiemmin Lady Gagaa kanssaan esiintymislavalle, mutta supertähti kuitenkin kieltäytyi ehdotuksesta. Poppari avautui saamastaan kohtelusta MDNA-kiertueensa Minnesotan keikalla.

– Kutsuin hänet lavalle laulamaan kanssani, mutta hän torjui minut. Se on ihan ok. Minut on torjuttu ennenkin, se kasvattaa luonnetta, kertoi Madonna Female First -sivuston mukaan faneilleen.

Madonna on usein otsikoissa kohukonserttiensa lisäksi rakkauselämänsä merkeissä. Madonna viihtyy nykyisin 24-vuotiaan toyboy-rakkaansa Brahim Zaibatin käsipuolessa. Pariskunnan ikäero on ihmetyttänyt monia, sillä nuoren komistuksen äiti on Madonnaa kahdeksan vuotta nuorempi. Supertähti seurusteli taannoin niin ikään 24-vuotiaan brasiliaisen mallin Jesus Luzin kanssa.